perjantai 11. joulukuuta 2015

Haritus 9


Muita ihmeellisiä projekteja

Edellisessä blogissa kirjoitin hydrokopteriprojektista, jota on tässä vuosien aikana tehty. Viime viikon perjantaina pidin viimeisen osaamisaluekokouksen ja siinä lopussa oli tarkoitus katsoa yksi dokumenttielokuva. No se jäi katsomatta, koska aika loppui, mutta dokumentti on niin hurja tarina, että haluan sen jakaa vielä näin. Jos/kun katsotte videon (se kestää 54 minuuttia ja kannattaa katsoa loppuun), niin kiinnittäkää huomiota seuraaviin asioihin:
  1. Miten henkilöiden ulkonäkö muuttuu projektin aikana
  2. Miten hurjia riskejä ihmiset ovat valmiita ottamaan
  3. Miten uskomattomia asioita ihmiset tekevät ja suurin osa maailmaa ei niistä tiedä mitään
Linkki videoon on tässä, kuvanlaatu on taattua 80 -luvun USA/PAL tasoa.
 

Päällikköpesti loppuu kohta

Olo on hieman jyrän alle jäänyt. Tässä viime viikot on taas kerran tullut tehtyä ihan liikaa kaikkea, mutta ollaan jo loppusuoran loppupätkällä, pesti loppuu 31.12.2015. Ehkä vuodet tuovat tähän jokunlaisen kultareunuksen, ehkä,, nyt ei kyllä tunnu siltä.

Joulu

Tämä on viimeinen blogi tältä vuodelta. Ensi viikon lauantaina, 19.12. klo 6:05 Lufthansan pitäisi kuljettaa meidät Munchenin kautta Palermoon. Jos kaikki menee hyvin, olemme Ciancianassa lauantaina iltapäivällä, käymme kaupassa, laitamme talon lämmityksen päälle ja siivoamme puolen vuoden pölyt. Jouluaattona lämmitämme saunan ja kylvemme vastoilla, jotka tehty Savossa, Kytösessä. Kyllä tämä tästä iloksi muuttuu :)