sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Haritus 26

Vaikuttaako tietyn maan ruoka kyseisen maan insinööritieteisiin?

Olen tässä jo jonkun aikaa miettinyt eri maiden insinööritieteiden tilaa ja historiaa. Minulla on hieman kokemusta seuraavista maista: USA, Italia, Saksa, Suomi ja hieman Skotlantia (Englanti). Nämä maathan ovat myös hyvinkin erilaisia ruokakulttuurinsa suhteen ja kyllä se vaan insinöörikin sitä ruokaa syö ja varmasti se myös vaikuttaa miten aivot oikein toimivat ... varsinkin miten maha toimii ja se seurauksena koko elo. Pohditaanpa tätä vähän - tietysti tämä kaikki on minun erikoista huumoria, mutta kyllä siellä huumorin takaa piikki löytyy, näin uskon.

USA, Georgia & etelävaltiot

Vajaan neljän vuoden kokemuksella 90 -luvun taitteesta kumpuaa tämä näkemys. Perinteinen jenkkiruoka ei ole ollut kovin "erikoista". He eivät juo vettä ilman sokeria ja teekin on jäistä, eli jatkuvassa sokerihumalla vedetään suunnitelmiin viivoja. Koska työpaikkaruokailua ei ole, päivällä mennään kotia syömään tai paikalliseen lounaspaikkaan. Tarjolla kahden vaalean leipäpalan välissä jotain lihaa muistuttavaa, jonka maku peitetään ketsupilla, majoneesilla ja muilla mausteilla. Jos se ei ole tätä mömmöleipää, niin sitten pihvi tai kanafile, parhaassa tapauksessa kiinalaista, joka ei ole  kiinalaista nähnytkään - ja ainakin maku peitetään suolaisella soijasoosilla. Tärkeää on, että annos on myös suuri ja se tulee heti. Ja aamupalahan oli niitä maissimuroja, se jäi sanomatta.

Syöminen tapahtuu mahdollisimman nopeasti, mielellään seisten tai autossa. Astiat ovat joko kirkkaanvärisiä kertakäyttöastioita, joissa räiskyviä mainoksia tai ihan yksinkertaista, yksiväristä lautasta ja kuppia - nekin kyllä muovia. Jälkimaku: hätäinen, teollinen, suolainen ja sokerinen.

No mitäpä tämä insinööri sitten tämän "maittavan" aterian jälkeen tekee? Menee työpaikan kaffehuoneeseen, ottaa myyntiautomaatista (googlen käännös sanasta vending machine) pahvipurkkiin "kahvin" ja toisesta masinasta pullan (honey bun).
https://michaeljlewis.files.wordpress.com/2011/01/honeybun.jpg

 Insinöörimme vatsa kamppailee hurjan ruoka-annoksen sulattamisen kanssa ja vaivuttaa osan aivosoluista ja selkärangasta täysin toimimattomaan tilaan. Toisaalta kahvi (laihaa) ja Honey Bun saa aikaan sokeri/kofeiini potkun, jonka seurauksena syntyy... esim. tälläinen.
 http://www.goldcoasttrader.com/images/4724_2011060052.jpg

https://i.ytimg.com/vi/IXmfpzju5Qo/hqdefault.jpg

Siis kyseessä Hoover -merkkinen pyykinpesukone, muitakin vastaavia löytyy. Tuo ylin kuva esittää koneen käyttöliittymää ja alin tilaa, jossa pyykki heiluu ja hytkyy. En usko, että kukaan muu kuin amerikkalainen insinööri olisi voinut keksiä moista = pystyssä oleva akseli, joka yrittää pestä pyykkiä? Sinällään jenkit kyllä ovat ihan puhdasta porukkaa, mutta syynä varmaankin kemikaalit ja keskimääräistä suurempi vaatekaappi.

Otan vielä toisen tuotteen tähän, koska se kuvaa tätä valtiota hyvin ja sehän on tietysti auto. On totta, että yritystä parempaan on USA:ssa tehty, mutta olen esim. tämmöisellä ajanut (Cadillac Fleetwood 1992). Tässä oli ne 8 sylinteriä ja ainakin 5 litraa mukeja mihin survoa bensaa. Kyllä on monta Honey Bunia mennyt tätä suunnitellessa :)

http://classiccarsbyfp.com/cars_images/1352737271_offer_DSCN6785%20%28800x600%29.jpg 

Ja nyt te sanotte, että tuo oli silloin, nyt on toisin. Tiedättekö mikä on eniten myyty auto USA:ssa ja millainen moottori siinä on? Vuonna 2012 lista näytti Tekniikan maailman mukaan tältä:
1. Ford F-sarja 584 917
2. Chevrolet Silverado 415 130
3. Toyota Camry 308 510


Nuo F-sarjalaiset ovat lavallisia autoja =ducks ja wikipedian mukaan peruskoneena V6, 3,5 L - eli parannusta, kyllä, selvästi sitä on tapahtunut. Tässä uusin lista, ja siellä se RAM on litroineen - ei ole Honey Bunin syönti loppunut.

Italia

En ole insinöörinä toiminut Italiassa, mutta nähnyt kyllä maata jo kohtuullisen monta kertaa (yhteenlaskettu aika vuodesta 2010 on jo 7,5 kk) . Meidän italialaisen insinöörin ruokaperusta lepää pastan päällä, sieltä se kotoa mamman ruokapöydästä on lähtenyt.

Insinööri on nukkunut huonosti (iltaruoka on tullut syötyä vasta tuossa klo 23:00), ja hän yrittää saada itsensä ylös sängystä. Ei oikein huvittaisi, kivilattia on kylmä ja vessanpytty vuotaa. Irvistäen ja kovalla äänellä karjuen hän suorittaa aamutoimet ja nauttii aamupalan, joka on kuppi maitokahvia - ja se oli siinä - nyt pelastamaan maata.

Mitä miettii insinöörimme, jonka vatsassa möyhii viimeöinen pasta ja kohtuullisen vahva, maukas kahvi? Eipä oikein mitään - lähinnä olo on väsynyt, mutta toisaalta ärtynyt. Värinä tulee mieleen punainen - se silmien valkuaisen väri, joka näkyy insinöörimme peilikuvasta. Insinööri yrittää piirtää suoran viivan. No eihän se onnistu, aina kampeaa johonkin suuntaan. Ja tässä niitä nyt on, aamulla suunniteltuja italialaisia autoja, joita kiroavat kaikki valmistuksesta jotain tietävät. Aina kun meillä on peltiä, joka kaartuu useaan suuntaan, sitä on kallista valmistaa ja maalata. Ja koska pohjakäsittely on vaikeaa, ohennetaan sitä tai jätetään kokonaan pois, no sitten se ruostuu - ei voi mitään - insinöörimme kohauttaa reipasti olkaansa. Mutta onhan se kaunista, jos vertaa noihin jenkkiviivoihin. Alla Fiat 500, vuosimalli 1957.
https://preview.netcarshow.com/Fiat-500-1957-hd.jpg

Ja onko parantunut? Samaa pastaa ja kaffea - lopputulema vuonna 2016 - Fiat 500
http://st.automobilemag.com/uploads/sites/10/2015/09/2016-Fiat-500-front-three-quarter-08.jpg
Aamupäivän jälkeen kaffen vaikutus alkaa loppua ja nälkä on huutava. Siispä kotiin pastalle. Hurjan pasta-annoksen jälkeen silmä painaa ja on pakko ottaa pienet päiväunet. Unessa insinöörimme näkee levottomia unia suorista viivoista.

Toipuminen päivälevosta ottaa koville, ainakin pari espressoa on pakko saada. Mitähän kaunista sitä suunnittelisi ennen iltasyömistä (samainen klo 23:00 kahdeksan lajin punnerrus)?

Levottomat suorat viivat mielessä syntyy kaunis silta, jolla voisi ajaa sillä kauniilla punaisella autolla (Silta löytyy Sisiliasta Scaccan ja Castelvetranon välistä).
Mutta... sillanrakennus kestää todella pitkään, vuosikymmeniä ja insinöörimme ehtii jo siirtyä muille suunnittelumaille ennen sen valmistumista. Myös siltaan käytetty betoni ja rauta ovat huonoa laatua, joten projekti jatkuu itseasiassa ikuisesti ja sillalla on aina toinen kaista suljettuna. Myös jatkosaumat eivät ole suunnitelman mukaisia, vaan ne täräyttävät autoa pahasti kun niiden yli ajaa. Tästä syystä sillalla on ainainen 50 km/h rajoitus, jota tietysti kukaan ei noudata. Mutta sehän taas ei ole insinöörin vika vaan pastan ja kahvin.

Saksa

Myöskään Saksassa en ole tehnyt inssin töitä vaan toiminut vierailevana professorina. Tietty maassa olemme olleet monta kertaa esim. Nyytin (Citroen 2CV) hakureissulla Belgiasta ja EU projektien tiimoilta. Saksalainen insinööri onkin jo lähempänä suomalaista kolleegaa - täältä löytyy minun vanha blogi Stuttgartin keikasta. Insinöörimme aamupala on tuhti, makkaraa, leipää, kahvia... ja hän on ajoissa paikalla ja paperit ojennuksessa - tärkeää on että kaikki toimii ja on kunnossa - laatua kehiin. Myös sanoisin, että tietyntyyppinen säästäväisyys, jopa pieni saituus on ominaista meidän saksalaisille veljillemme.

Saksalaisista autoista minulla ei ole tarkempaa kokemusta - olen muutamalla ajanut ja ne eivät ole herättänyt mitään erityisiä kokemuksia - varmaankin on tarkkaan harkittu piirre? Mutta saksalaisessa työpaikassa on järjestetty ruokailua, joko siinä samassa rakennuksessa tai ihan vieressä - näin myös yliopistolla, jossa olin. Ruoka oli hieman raskasta ja sisälsi hieman erikoisia yhdistelmiä (hapankaalia ja ... vaikka mitä). Mutta se mikä kiinnitti minun huomiota oli se, että saksalainen insinööri kyllä syö, mutta ei nauti aterian kanssa mitään juomaa? En tiedä miksi - mutta tästä varmaankin seuraa se, että insinöörin tekemät suunnitelmat ja tuotteet ovat hieman "kuivia" - nestehukka kun näkyy niissä, vai mitä.

Autotekniikka on menossa kohti sähköautoa Saksassa: pyrkivät eroon liikenteen päästöistä vuoteen 2030 mennessä. Ken elää, näkee miten käy.

Minulle tärkein saksalainen tuote on Sisiliassa oleva Boschin akkuporakone. Sitkeästi se vaan vääntää, vaikka ei ole enää ihan uusi.

Illalla saksalainen insinöörimme palaa suureen taloonsa, ottaa tuopin olutta ja palan makkaraa. Huokaa syvään, tekee iltatoimet ja ryömii kylmään makuuhuoneeseensa todella paksun täkin alle - taas on tuo ikkuna ollut auki ja käytäviä ei lämmitetä, koska se on tuhlausta. Näkee unta hammaspyöristä ja kuulalaakereista, niistä SKF:n 6000 sarjan suojatuista.
http://www.moposport.fi/laakeri-10x30x9-6200z-fag

Suomi

Mites sitten tämä suomalainen insinööri? Syö aamulla ruispalan, hörppää aamukaffen ja puskee tuiskun läpi konttorille, pakkastakin reipaat -20 'C. Ottaa suunnittelutyökalun esille ja miettii, että mitähän sitä tänne pimeään ja kylmään tekisi. Aaa... mootorikelkka ja sellutehdas, jos vaikka ne ensin, suomessahan ei autoja suunnitella paitsi Sisuja ja ne onkin ihan toinen juttu.

Moottorikelkka (SkiDoo) minulla on ollut, mainio laite, paitsi sohjossa, jossa todella ikävä nosteltava.
Siispä tehtiin tämä, joka on todellinen suunnitelun helmi, katso tätä blogia tarkemmin.

Aamu hurahtaa insinöörillämme nopeasti, klo 9 on kaffetauko ja puolilta päivin mennään syömään konttorinruokalaan maittavaa laitosruokaa ja kaffet päälle. Mitähän tekisi iltapäivällä ennen kahden kaffeja? No kai se sellutehdas on nyt väännettävä.
Ei siitä kaunis tullut, mutta toimiva, noita päästöjä voisi vielä ehkä viilata - ja vastuuhan on kuulijalla ja kauneus katsojan silmässä.

Miksi Nokian insinööri ei sitten pärjännyt Applen veijarille? No, ehkä se käytettävyys meni hiukka huonoksi ja taisi se alustakin vanheta alta. Mutta ei niille uskovaisille kuitenkaan mitään mahda - kohta tässä kotia joutaa. Ja kello 16:03 insinöörimme sulkee suunitteluohjelman, menee parkkipaikalle, raaputtelee ikkunoita autosta ja ottaa lämmitystöpselin irti lohkolämmittimestä (kuka lie keksinyt moisen? Ei ainakaan tämä suunnittelija :)

Kotiin päästyään (kaupan kautta) insinöörimme laittaa saunan lämpiämään ja ottaa iltapalana makaroonilaatikkoa ketsupin kanssa - mitähän italialainen kolleega tästä tuumaisi - saunasta varmasti vielä enemmän. Uni tulee jo ennen 22:00, kuka sitä nyt jaksaa pitempään?

Ja muutama sana Skotlannista

Olen englannissa parissa paikassa kulkenut, mutta en tunne maata vielä riittävän hyvin. Opettelujakso on menossa ja palaan aiheeseen tarkemmin vuonna 2023. Mutta muutama sana näin yleisesti. Ihailen tiettyjä englantilaisia autoja: Jaguar, Morris Mini, Aston Martin (se Bondin auto, joka ei kestä yhtään ajoa ehjänä) ja Land Rover. Muitakin löytyy: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Brittil%C3%A4iset_automerkit

Yleinen mielipide lienee, että laadussa olisi parannettavaa, hinnassa ei. Tietty ilmasto autoille on kova ja ei sillä brittiruualla parempaa synny. Kuvitelkaa nyt teetä ja kuivia korppuja. Kalakin on turskaa, joka on uiettu rasvassa - siis ei ole kalan vika vaan jokun muun älykääpiön. Ja aina vaan sunnuntaina sunday roast, ei koskaan muuta. Olutkin (jos joku sitä juo), on lämmintä. Ja kylpyhuone - se on pahempi kuin Saksassa... kokolattiamatto. Jenkki ymmärtää tämän ja ihmettelee edelleenkin, miten tässä näin kävi - eikö tästä emämaan perinnöstä pääse ikinä eroon, siis siitä kokolattiamatosta ja näistä käsittämättömistä suihkusekoittimista.


Kaikki Vauxhall merkkiset autot, joilla olen ajanut ovat olleet "outoja" - ja laatu... Kysykää Petriltä.

Mutta mitä suunnittelisi britti-inssi, jos hänellä olisi vapaat kädet (ja aamulla muutakin kuin teetä ja paahtoleivän pala)? Ehkä vene olisi oikea tuote - saarella kun ollaan. Ja tässä hän on: Orkely 40, 14 ft pitkä --> tämä on myös jännä juttu nämä mittayksiköt. Vaikka EU:ssa ollaan niin jaloista ja tuumista ei ole päästy eroon. Jenkit ei ole edes yrittäneet - montakohan luotainta pitää vielä jysähtää Marsin pinnalle ennenkuin tämä saadaan muuttumaan?
https://www.orkneyboats.co.uk/boats/traditional/orkney-440/

Myös sanoisin yleisesti, että byrokratian määrä Skotlannissa on hämmentänyt minut. Aina jotenkin kuvittelin, että Suomi on paha, Saksa on jäykkä ja Italia on kaaos, mutta ei. Kyllä se on Skotlanti, josta ei meinaa suomalainen insinööri selvitä. Jenkit olivat helppo nakki, kunhan jaksoi vain seistä jonossa niin kyllä se vuoro tuli - ja veroilmoituksen pystyi hoitamaan palveluna.

Summa = yhteenlaskun tulos

Niin, onko ruualla merkitystä? Ruoka nivoutuu kulttuuriin, ilmastoon ja koko muuhun yhteiskuntaan ja sen seurauksena kaikki pyörii niin kuin se pyörii - myös se meidän insinööri. Uskon, että ravinto vaikuttaa syntyviin tuotteisiin, tietty kaikki muukin. Se miksi Suomessa syntyy ohjelmistotuotteita (Nokian lisäksi) on ilmasto ja ruisleipä - ehkä myös sauna auttaa tässä. Ei siellä Välimeren rannalla jaksa kovin pitkään tuijottaa puolipisteitä ; On parempaa katseltavaa ja maisteltavaa.

Olisi mukava kuulla kommentteja tästä teoriasta, jota voisi joku tutkia - aineistoa varmasti löytyy. Enkä myös minä palaan asiaan myöhemmin.

lauantai 5. marraskuuta 2016

Haritus 25

Skotlannin keikka, osa 1

Viikolla 42 (14.10. - 23.10.) oltiin Hanna ja Petrin luona Skyellä kylässä. Muutama kommentti reissusta. Jostain syystä emme Skotlannissa ole vielä koskaan saaneet autovuokraamosta sitä autoa minkä olemme varanneet. Nyt varasimme Fiat 500:sen - sattuneesta syystä (olisi ollut mukava sillä kurvailla), mutta saatiin taas kerran Vauxhall Meriva. (http://www.vauxhall.co.uk/vehicles/vauxhall-range/cars/new-meriva/overview.html)
Olihan se isompi auto, mutta moottori ihan alitehoinen. Hauskaa oli kaappariovet, eli takapenkille vievät ovat aukenivat eri suuntaan, katso kuva. En ikinä ostaisi, Fiat hakkaa tämän ihan kirkkaasti.

Skotlannissa meillä oli pieni rakennusprojekti: purettiin talon lasiveranta pois ja rakennettii seinä tilalle. Yksi penkki myös kasattiin. Tässä muutama kuva projektista ja muusta.

Aluksi kiitokset KLM:lle. Leena sai Helsinki - Amsterdam välillä aamupalan. Emme unohda tätä pientä elettä.

Nyt projektiin:
Jo hieman purettu.
Seinään runkoa.
 Ovi paikallaan.

Valmis.

Skotlantia, osa 2

Käytiin myös parilla kävellyllä. Tässä kuvia reissusta Talisker House nimiseen paikkaan. Katsokaa: https://canmore.org.uk/site/173466/skye-talisker-house







Ja niinkuin näkyy Skyellä on aina hieno keli :)

Toinen reissu tehtiin Hannan ja Petrin talolta nousten ylämäkeen. Tässä muutama kuva - tästä ymmärtää miksi paikka on niin rakas heille.





Skotlanti, osa 3 - kala-auto

Kirjoitin tästä jo viime vuonna, eli Skyellä käy kerran viikossa kiertävä kala-auto myymässä kalaa kaikissa muodoissa ja myös vihanneksia. Myyjä oli saanut hommattua uuden auton, joten varmaankin kauppa käy? Miten voi olla, että meillä Suomessa homma ei toimi?


Ja ostimme Haliputtia (Pallasta) ja paistoin voin kanssa pannulla - todella hyvää !!

Lumi tuli

Ensilumi tuli 2.11. - aika aikaisin? Ja lumi jäi maahan, sitä on vieläkin. Jotenkin hauskaa ja kirkasta.
 Nyt on lupa vaipua talviuneen?

Viikkojen ihmettely

Olemme selvittäneet mahdollisuutta saada suomalainen pönttöuuni (Tiilerin Aino) Skotlantiin. Nämä kun pysyvät lämpimänä 30 tuntia ja näissä on pelti.
Olemme nyt saaneet tarjouksen, jota pohdimme - rahti onnistuu ja muurari matkustaisi katsomaan Glendaleä. Mietitään - olisi hauska juttu ja projekti.