torstai 9. kesäkuuta 2016

Haritus 21

Suunnittelutehtäviä suorittaen

Nyt kun koulun lukuvuosi on ohi, olen tehnyt kaikenlaisia suunnittelutehtäviä - Hannan verkkosivu on vaiheessa "preliminary". Hylkäsin Wordpress alustan, sain kyllä sen toimimaan ja jopa niin, että toimi muistitikulta. Mutta jotenkin en syttynyt siihen - oli liian monta liikkuvaa osaa ja hyvin rajoitettu kontrolli mitä pääsi itse tekemään - ja en minä kyllä pitänyt siitäkään, että koodaaminen oli minimoitu ja piilotettu. Mutta nyt sitten on syntymässä ihan Bootstrap, HTML, CSS, JavaScript -sivusto + ulkopuoliset palvelut kytkettynä osaksi sivustoa. Julkaisen kun on siinä kunnossa, että sitä ilkeää julkisesti näyttää - teknisesti toimiva, mutta sisältöä ei vielä ole kuin malliksi.

Skotlannin saunasta tein toisen version, joka on tässä. Nyt näyttäisi siltä, että tämä toteutuu - ja aikaikkuna on varmaankin tuolla elokuussa 2017.

Sitten tuli suunniteltua yksi Ikean keittiö - siitä tuli tämmöinen. Keittiön paikasta sitten myöhemmin lisää. Täytyy kyllä sanoa, että on Ikea tehnyt mielenkiintoisen ohjelman, mutta ilman Ikean työntekijän apua, ei tämä olisi kyllä ihan valmiiksi tullut, minun tekemästä puuttui vaikka mitä.

Testaa oletko vanha

En tiedä muistaako joku teistä (vanhuustesti 1.), että olin tuossa marraskuussa viime vuonna Japanissa Siggraph reissulla? Ei se mitään, sitä sattuu... No, joka tapauksessa reissulta tuli ostettua Antti Laihon innoittamana oheinen (itseasiassa kaksi, koska Antti sanoi, että joku kohta kuitenkin menee rikki ja tarvitsee varaosan - vanhuustesti 2.).

Eli tämä on laserleikkurilla peltiin tehty pienoismalli Wrightin veljesten suunnittelemasta Flyer lentokoneesta - täällä lisätietoa ja kuvia. Eli vuonna 1903, 113 vuotta sitten he lensivät koneellaan Kitty Hawk:issa Pohjois Carolinassa. He olivat todella rohkeita ihmisiä. Ja se mitä on tapahtunut sen jälkeen on aivan uskomatonta, koko ilmailun kehitys kaikkine ihmeellisine polkuineen. Ilman Wrightin veljeksiä matkailu olisi todella vaikeaa (tietty joku olisi tämän kyllä keksinyt, mutta jonkun täytyy aloittaa uuden puskeminen).

Siispä otin sakset & pinsetit ja aloin rakentelemaan. Tässä kuva ohjeista - hieman oli ongelmia kielen kanssa, mutta kuvat olivat kohtuulliset.
Mutta isoin ongelma eivät olleet ohjeet, vaan pienet osat. Ja koska kyseessä oli pelti, ja liitoksia ei hitsattu eikä liimattu, vaan tarkoitus oli sitoa ne kiinni toisiinsa kääntämällä pieniä, aivan hengettömiä peltisuikaleita, niin ongelma oli näiden peltisuikaleiden saaminen läpi pienistä, aivan olemattomista reijistä ja sitten se läpimennyt suikale piti saada väänettyä jotenkin. En oikein nähnyt niitä, ja jos näin niin käsi vapisi niin, että ei ne oikein osuneet kohdalleen. (vanhuustesti 3. - näetkö? mites käden kontrolli?). Mutta se mitä vanhuus tuon, on kärsivällisyys. Etenin hitaasti, join välillä kupin teetä, luin, katselin TV:tä. Pikkuhiljaa ja jokaisesta uudesta onnistumisesta nauttien (vanhuustesti 4. nautitko kaikesta mitä saat onnistumaan?), malli kasautui - kyllä, siinä meni aikaa, mutta tässä tulos - yhtään varaosaa ei tarvinnut käyttää. Kuka haluaa kokeilla toisen tekemistä (vahnuustesti 5 - uskallatko ottaa uusia haasteita vastaa?). Saatavana minulta pyytämällä.


Eli iso se ei ole - on tuossa tulitikkuaskin päällä, siipiväli 10 cm.

Ehkä kesätauko?

Blogi hiljee nyt kesätauolle - ehkä. Menemme Leenan kanssa nyt aluksi Skotlantiin Hannalle ja sieltä suoraan Sisiliaan. Tarkoitus on hieman rakentaa molemmissa maanosissa (seiniä, lattiaa.. porttia...) ja nauttia syömisestä ja ehkä yksi olutkin. Jotain varmaankin kirjoitan - mutta meneekö elokuulle, saa nähdä.

Kesää,
harri