keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Haritus 8

  Tarina hydrokopterista

Koska elämä koostuu tarinoista, kerron yhden tarinan, joka alkoi vuonna 2007 ja jatkuu edelleenkin. Tuolloin syntyi ajatus rakentaa harrastusprojektina hydrokopteri, jolla pystyisi liikkumaan huonoissa jää- ja lumiolosuhteissa (Leena lie syyllinen tähän?). Projektihan aloitetaan kartoittamalla olemassa oleva tilanne ja me (Leena,Vesa ja minä) teimme sen käymällä Kaskisissa, joka löytyy Porin ja Vaasan välistä länsirannikkolta. Siellä oli tämmöinen raato, joka todettiin aivan surkeaksi.




Mutta siitä se ajatus lähti :) Eli otetaan 3D mallinnusohjelmisto ja väännetään runko.

Sitten hommataan hitsauskone, potkuri, yksi moottoripyörä ja paljon alumiiniputkea ja -levyä.
Aloitetaan pätkimään, hitsaamaan ja hiomaan niitä putkia. Tätä työtä tehdään todella paljon.

Suunnitellaan kaikenlaista, osa ei toteudu, osa toteutuu. Opetellaan hitsataan muovia.





Allaoleva hieno suunnitelma ei toteutunut :)
Mutta tämä syntyi.
Ja missä ollaan marraskuussa 2015? Sunnuntaina 14.11.2015 klo 12:29 kone lähti käyntiin. Ei se valmis ole, mutta nyt ollaan kohta loppusuoraa edeltävässä kaarteessa :). Katso oheiset videot.



Mitä olen oppinut? Siskoni mies Vesa on tämän tehnyt, minä olen ollut vain apukätenä ja ihmetellyt vierestä. Mutta ihmettely opettaa, näin uskallan väittää. Ja ammattimiehen (Vesan) työtä on hieno katsoa.

Milloin sitten hänellä päästään ajamaan? En uskalla sanoa, paras tapa kuulla tästä suurtapahtumasta on joko seurata Savon Sanomien etusivua tai lukea tätä blogia. Tulee kyllä molempiin mediakanaviin.

 Omaa oliiviöljyä

Jakson toinen suurtapa oli vuoden 2015 oliivisadon keräys Sisiliassa. Nyt satoa tuli, noin 1000 kg.
Meillä on nyt sitten 66 litraa öljyä, joka tullaan purkittamaan, testaamaan ja jakelemaan eri puolille eurooppaa. Pullojen etiketistä on 1. versio valmiina ja näyttää tältä.
 Kyllä tässä on ollut ihmettelemistä - elämä on ihmeellinen tarina. Jotenkin ajatus omasta oliiviöljystä on niin ihmeellinen, että sitä on havumetsävyöhykkeellä syntyneen vaikea ymmärtää...

torstai 5. marraskuuta 2015

Haritus 7c

Japania, jatkokertomuksen viimeinen osa

5.11.

Aamuherätys, checkout hotellista, jota ei jää ikävä (ei saatu kuin tupakoivien huoneet, joten kaikki haisee). Laukut vielä hotellille, koska haluttiin muutama juttu katsoa vielä seminaarissa.
* Disney/Pixar's The Good Dinosaurus. Eli tuollainen elokuva kohta tarjolla. Tekijät kertoivat miten olivat tehneet teknisesti eri alueita elokuvaan. Juoni nyt oli se mitä nyt on nähty... Päähenkilöinä dino nimeltä Arlo ja ihmislapsi, joka käyttäytyy kuin koira. Mitähän tämä opettaa lapsille?

- Maasto: todellinen maastomalli pohjalla Idahoesta, USA:sta, sitä sitten lisäten ja parantaen. 167 000 km2 3D mallia, oli huikean näköinen. Ideana että ei tarvitse "maalata taustaa" vaan se on aina tarjolla olkoon kamera ja valaistus miten vain. Katso www.opencv.org
- puut, pensaat, kasvit 3D:tä, ja niitä oli paljon, rankarakenteet, joten tuuli muokkaa niitä. Myös hahmot voivat olla interaktiossa niiden kanssa. Vedestä ei puhuttu, muttä näytti tosi mukavalta
- Volumetriset pilvet. Tämä oli hieno juttu, eli on sellainen työtehtävä olemassa kuin Cloud Manager. Tekisi vaan kaikenpäivää pilviä :). Elokuvassa pilvet tehty paloina, joita 20000, yli 180 eri pilvikokoonpanoa. Tässä sama idea kuin tuossa maastossa. Pilvet näkyvät aina oikein olkoon kamera ja valot miten vain. Kyllä näytti hienolta, ei voi muuta sanoa. Ehkä leffan voisi katsoa pelkästään maisemien takia?
- Hahmoista tarkemmin, pinnan materiaalit. Minusta tässä ei ollut mitään ihmeellistä, monimutkaisia ovat nuo nykyiset materiaalit, koostuvat todella monesta osasta.

Tämän jälkeen kello oli jo niin paljon, että mentiin monolla hotellille laukut ja käveltiin juna-asemalle. Kävelyn aikana otin muutaman kuvan paikallisesta autosta, jonka ulkomuoto miellyttää minua kovasti - tämä on TAATUSTI INSINÖÖRIN TEKEMÄ, EI OLE TUULITUNNELI, EIKÄ TAITEILIJA TÄHÄN KIINNI.



Huom. +20 'C ja ylämäki.










 Superluotijunalla kahden pysähdyksen kautta Nagoyaan tunnissa. Pakko katsoa välimatka, varmasti mentii 400 km/h. Reippaana käveltiin hotellille, joka oli nyt vähän parempi. Kuva huoneen ikkunasta, 11. kerros.

Käytiin syömässä paikallisessa pikapaikassa kanajuttu.


Ja sitten matkan turistiosuus, se suotakoon. Taksilla Nagoyan linnaan, erikoinen arkkitehtuuri.










Kävellen ja metrolla takaisin. Antti lähti vielä ostoksille, minä huilasin vähän. Kävimme vielä leivällä ja iltateellä.

Seninaari oli melko normaali, hyviä esityksiä ja myös kehnoja. Muutamia oikein mukavia uusia ajatuksia tämä generoi ja se lienee parasta antia.

Aamulla junalla lentokentälle ja Finnair tuo meidät takaisin Vantaalle. Tämmöinen reissu. 

Japani oli mielenkiintoinen maa, tietty näin siitä vain 0,0000000007 %, joten näkökulmani on hiukan suppea. Ei ole minun maani ja en varmasti tule tänne enää ikinä (tietty vaarallista sanoa näin).  Hyvää oli siisteys, paitsi se hotellihuoneen haju. Kaikki toimi hyvin, mutta tämä porukan määrä ja häly/meteli ei ole mukavaa. Ruoka oli hyvää, kaikki pullat joita söin olivat melkein sokerittomia, suolaa käyttävät vähän, puikoilla mesoin ja melkein kaikki meni suuhun. Kuvat kertokoot loput.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Haritus 7b

Japania, jatkotarinaa

4.11. sama aamusävel. Tässä mitä nähtiin, ehkä jopa jotain uuttakin:
* Game and Education Papers:
- Game Jam Based Iterative Curriculum for Game Production in Japan. Ideana että opiskelijat tekevät  48 tunnissa pelin, malli otettu Global Game Jam konseptista, tallentuva record logi mittarina. 7 - 9 opiskeljan ryhmät, novice students. En pitänyt ideasta. Nytkin opiskeljoilla ongelmia ajankäyttönsä kanssa ja mikään ylimääräinen putkeen valvominen ei kyllä edistä asiaa. Puhuja näytti yhden syntyneen pelin,= lihanpaistoa lämpölevyllä. Puhuja oli Kji Mikami: stf.teu.ac.jp

- Future Delta 2.0: An Experimental Learning Context for a Serious Game avout Local Climate Change. Jollakin isolla rahalla menevä habke, joka ei tule onnistumaan, koska näyttäisi siltä, että tekijät eivät ole peli-ihmisiä vaan ympäristöaktivistejä. Ajatus sinällään ok, mutta homma kaatuu koska peli (Unityllä tehty) ei ole tehty moninpeliksi. Tyhjää virtuaalimaailmaa on tylsä tutkia. Idea siitä että pelillä ohitetaan massamedian luoma kuva ja ihminen voisiitse tutkia asiaa oli oikea. Sääli.
- SQUARE ENIX AI ACADEMY:A Seminar Series for the Introduction of Digital Game AI. Materiaali oli hyvää, esityisesti kaaviot. Surkea esittäjä ja materiaalia ei oltu tehty Siggraphiin vaan muualle ja siksi homma ei pysynyt käsissä. Erityisen hyvää oli lautapelien ja yksinkertaisen väripelin käyttö tekoälyn simuloinnissa, niin että opiskelja hahmottaa miten homma toimii. Yritämme saada pelit omaan käyttöön. Tekivät opetusta iltatyönä kol 22:00 asti, mitenkähän opiskelijat jaksavat? Väittivät että saavat hyviä tuloksia ja yritykset mukana. Tutkittava lisää: www.jp.square-enix.com/tech/academy/ai/2015
* Technical papers. Kuunneltiin missä mennään vaatteiden mallinnuksessa. Kyllä vain syntyy hienoa jälkeä. Tähän linkit. Keskusteltava meidän vaatesuunnitteluporukan kanssa.
Seuraava esitys käsitteli tukan 3D mallinnusta. Olen aikaisemmilla Siggraph reissuilla tätä seurannut. Nyt ollaan jo viimeisiä karvoja saamassa kiinni, aivan järkyttävän kihara tukka on vielä ongelma, kaikki muu syntyy.
*Sitten oli esitys Italista, Roomasta. Olivat rakentaneet järjestelmää, jossa voi olla monta yhtäaikaista käyttäjää editoimass samaa 3D mallia. Näitä on ollut vuosien saatossa, mutta niissä ongelmia törmäysten kanssa ja myös ovat oleet hitaita. Eu rahalla tehty, ohjelmassa EU Tropic. Tämän jos saisi niin voisi hieman leikkiä opiskelijoiden kanssa.
* seurava käsitteli sääntöpohjaista, parametristä mallinnusta. Mielenkiintoista että tässä käyttivät "sanastoa" joka oli pdf muodossa, Adobe mukana tässä kehityksessä. Epäilen tuleeko mitään järkevää koskaan?
* viimeinen tämän jakson esitys käsitteli todella erikoista mallinnus, animointi ja editointi työkalua. Tee haku Dan Gobstain, RigMesh, 2012. Tuo lähtökohtana, tämä nimeltään AniMesh. Voisi toimia opiskelijoille ihan perusteen ymmärtämiseen,ehkä?

Sitten käytiin syömässä Big Boy ravintolassa jauhelihapihvi. Riisi ei oikein enää maistu.

Ruuan jälkeen Antti meni toisiin juttuihin, minä kuuntelemaan Googlen kavereita aiheesta Building 3D Web Application using WebGL. Kirjoitan tästä pitemmän jutun, koska oli yksi syy miksi tänne Kobeen tulin. Kolme hyvää esitystä. Tähän linkit materiaallin ja myös eri demoihin. Saattaa kiinnostaa mikä ihme tämä on. Tulossa suuria muutoksia verkkosivujen mainoksiin ja myös digilehtien sisältöön. Tämä oli melkein 4 tunnin kurssi, joten kello oli liki 18:00 ennenkuin lähdin kohti hotellia.
Jotta jaksoin ostin pullon vihreää teetä automaatista, joka näytti tältä:
Aika hirveää oli, mutta tuli juotua.

 Tekstistä ei kyllä saanut mitään tolkkua.

Kävimme Antin kanssa syömässä Koben pihviä= tähän linkki jossa kerrottu onnellisesta lehmästä.


tiistai 3. marraskuuta 2015

Haritus 7a

Japanin jatkoa

Blogger päätti, että en saa enää editoida edellistä blogia iPadillä, joten tämä tulee nyt sitten tällä tavalla jatkokertomuksena. Kyllä vaan näissä järjestelmissä on reikiä...

3.11. Samat aamutoimet, sama aamupala jamonolla konferenssiin. Tässä mitä kuultiin ja koettiin:
* Keynote ja palkintojen ja muiden muistamisten jako.


Ronnie del Carmen Pixarilta piti erinomaisen, huskan keynote puheen. On seuraavien animaatioelokuvien takana, Nemoa etsimässä, Up ja tämä Disneyn viimeisin Inside out. Tarinoilla on suuri merkitys elämässä ja elokuvissa.
* Capturing Reality for Computer Graphics. Hieno läpileikkaus historiasta, tästä hetkestä ja lopussa matematiikkaa alkoi tulla kovasti = sitä tulevaisuutta. Tilanne on se, että jo nyt pystytään tekemään virtuaaliisia ihmisiä niin että niitä ei tavallinen ihminen erota mainoksissa (hajuvesi Diorin mainos) ja  elokuvissa. Nyt vain hommaan menee paljon aikaa, tulevaisuudessa ei ehkä näin ole = kukaan kuuluisuus ei "kuole", vaan hänen virtuaalista hahmoaan käytetään, esim. Marilyn Monroe tuossa Diorin mainoksessa. Materiaali pitäisi löytyä täältä www.hdrv.org/vps. Avainsanoja: image based lightning, differential rendering, virtual PhotoSet VPS, LightCut, EnvyDepth IBL
* Symposium on Mobile Graphics and Interactive Applications. Erilaisia protoja ja demoja kasattuna näytille ja kokeiluun. Osa hyvin kökköjä, osassa ajatusta. Tähän kuvia, Antti
* Making Digital Characters: Creation, Deformation and Animation. Alkoi hyvin, tähän linkki Digital Emily Project, sitten matematiikkaa. Täällä myös Diorin mainos esimerkkinä, nähtävästi hyvä ja kuuluis? Tähän linkki jos löytyy netistä. Avainsanoja: PhotoS an, Autodesk123D Catch, agisoft. Normaalmapin merkitys korostuu ja vaatii toimiakseen paljon kuvia eri valaistuksessa ja eri suunnista. Isotöinen, automatisointia tehdään, tulokset vaihtelevat.
* syötiin samassa paikassa melkein samaa puikoilla, riisi, siinäpä vasta mainio eväs
* istuttiin vähän aikaa ulkona + 18'C. Käytiin teellä ja kakkupalalla hotellin aulassa, oikein mukava paikka ja tarjoilu toimi.

* Emerging Technologies ja näyttely. Pyörittiin kahteen otteeseen, tähän kuvia. Kaikkea yritetään.
* Computer Animation Festival, Electronic Theater. Käytiin katsomassa 1,5 tunninpläjäys lyhytelokuvia ja animaatioita. Osa oli todella mainioita. Tähän linkki Afternoon Class jos löytyy netistä - tässä trail
* päivä huipentui Koben kaupungin järjestämään iltajuhlaan, paikalla ainakin 2500 ihmistä.



Ehkä Antin video. Syötiin hyvin ja oli ohjelmaa. Kello oli jo vähän vaille 21, joten aivan kypsä hotellille.